© KK
|
Eetvartti ILO, eli Eetu suomenpienhevosori, VH11-018-0204 140 cm, vaaleanpunarautias ko helppo B re 80 cm me 80 cm |
yleispainotus omistaja: Juli, Riiviöt kasvattaja: Ilomantsi 29.07.2010 (3 v. 29.09.2010) oma ikääntyminen |
Saavutukset
Virtuaalinen Suomenhevoskantakirja - Maaliskuun 2011 orien kantakirjaustilaisuus:
15 + 13 + 17 + 18 = 63p = KTK-III
"Alakaulainen, pitkä runko, hieman takakorkea, painunut selkä, jyrkähkö lautanen."
"Ryhdikäs, alakaulainen. Lyhyt, tiivis runko. Pienhevostyyppinen. Jalka-asennot ok. Orileima hyvä."
"hyvä pienhevosleima, selkeä orileima, alakaulaa, ihrakaula, piirteetön säkä, hyvä runko ja takaosa, melko hyväasentoiset jalat."
Eetvartti ILO muutti meille kesän 2010 lopulla. Kävin katsomassa nuorta oria miltei heti sen syntymän jälkeen ja odotukset olivat korkealla. Itsepäinen ja utelias pieni suomiputte vei sydämeni samalta istumalta, enkä voinut olla ihastumatta siihen. Olinhan itse tästä yhdistelmästä toivonut varsaa, joten mihin olisinkaan voinut pettyä. Niinpä Eetuksi kutsuttu herra matkasikin kohta Riiviöihin - terhakkaana ja omalaatuisena herrasmiehenä!
Kuten sanottu, Eetu on hyvin utelias ja voimakastahtoinen ori. Sitä on kutsuttu tallityöntekijöiden keskuudessa ylivilkkaaksi pikkukakaraksi sen älyttömän energiamäärän ja turhanpäiväisen häsläämisen takia. Toisinaan tuntuu, ettei Eetu osaisi olla sekuntiakaan paikallaan, vaan sen pitäisi olla jatkuvasti menossa tai tulossa johonkin. Ori haluaisi aivan jatkuvasti olla sellaisessa paikassa, missä on paljon ihmisiä tai muita hevosia, tai missä muuten tapahtuu jotain hyvin jännittävää. Tästä syystä Eetu onkin toisinaan vähän haastava käsitellä, sillä se ei aina ihan ymmärrä voimiaan - etenkään innostuessaan, jolloin se saattaa kyllä päästä kokeneimmaltakin orinkouluttajalta otteesta. Kiltti tämä herra on kuitenkin kuin mikä, joten sen takia ei onneksi yleensä ongelmia esiinny.
Hoitotilanteissa Eetu kannattaa sitoa ehdottomasti aina kiinni. Tällä orilla, jos jollain, on tapana hyöriä ja pyöriä niin paljon kuin vain ehtii, tai muuten tehdä jotain omia kotkotuksiaan hoitajansa päänmenoksi. Eetu ei tunne käsitettä "paikalla seisominen" - sehän on ehkä maailman tylsin asia, mitä tämä oripoika voi tietää. Jopa kiinni sidottuna Eetu saattaa steppailla tai reuhtoa yrittäen saada itsensä irti, mutta yleensä se kyllästyy noin viiden minuutin kuluessa ja yrittää edes seisoa paikallaan. Hoitotilanteita ei kuitenkaan kannata tahallaan pitkittää, sillä se saa yleensä Eetun enemmän hermostuneeksi ja rauhattomaksi. Myös vilkkaita ja äänekkäitä paikkoja tulisi välttää hoitopaikkana, kuten tallin keskikäytävää, sillä yleensä tällaisissa paikoissa Eetu keskittyy aivan johonkin muuhun kuin siihen, että pitäisi seisoa hoidettavana. Muuten yleensä kaikki hoitotoimenpiteet onnistuvat mukisematta - Eetu on kiltti, eikä se ole herkkähipiäinen mistään suunnasta. Se nostaa kaviot nätisti puhdistettavaksi, sekä antaa satuloida ja suitsia ilman ongelmia. Eetu osaakin olla varsinainen sydänkäpynen toisinaan, se nimittäin rakastaa kaikenlaista rapsuttelua ja lässyttelyä, eli osaa olla varsinainen mamin hanipuppeli sen pään ottaessaan.
Ratsastaessa Eetu näyttääkin sitten ruudikkaimman puolensa. Aluksi, kun nousee orin selkään, voi miltein kuulla tikittävän aikapommin jalkojensa välissä: tämä ori on aivan turta ja tappuraa ja se olisi taatusti menossa heti kun vain saa siihen mahdollisuuden. Eetu ei ikimaailmassa jaksaisi seisoa paikallaan ratsastaja selässä, joten mahdolliset vyönkiristykset ja jalustimien säätämiset kannattaa hoitaa maasta käsin, jos siihen suinkin on mahdollisuus. Liikkeelle päästessään Eetu osaa kuitenkin olla varsin miellyttävä ja hyvä ratsastettava. Se liikkuu sulavasti ja pehmein liikkein, ja on erityisen herkkä kaikille avuille. Siitä onkin saatu paljon positiivista palautetta, miten kuuliainen ori on, ja kuinka se toimii lähes pelkästään painoapujen ja ajatuksen voimalla. Aloitteleville Eetu ei ole kuitenkaan missään tapauksessa hyvä vaihtoehto, sillä energisyys saattaa toisinaan karata hieman käsistä, varsinkin jos ratsastaja on kokematon tai liian kovakourainen apujen suhteen.
Kouluratsastuksessa Eetu on varsin vauhdikas ja meneväinen, mutta hyvin vaativa ratsastajaa kohtaan. Ilmaiseksi Eetu ei tee mitään ja vaatii todellakin oikeat avut oikeaan aikaan, jotta orin saa liikkumaan ylipäätään peräänannossa. Eetu liikkuu eteenpäin kuitenkin jouhevasti eikä sitä tarvitse potkia eteenpäin, mutta sen sijaan esimerkiksi taivutusten eteen saa tehdä runsaasti työtä. Esteratsastuksessa Eetu on hyvin eläväinen ja jopa hieman rauhattoman oloinen. Se ei jaksa kuunnella jokaista apua, ellei ratsastaja todellakin pakota oria siihen. Tämä herra kaahottaisi mielellään esteiden yli niin kovaa kuin nelivedollaan pääsee, mikä ei kuitenkaan tuota ikinä mitään hyvää. Ratsastajan tulee olla hyvin, hyvin kylmäpäinen ja rauhallinen, jotta Eetu tietää, ettei ole mitään hermoiltavaa. Tällöin se yleensä jaksaa keskittyä työhönsä paremmin, eikä käytä kaikkea energiaansa turhaan kaahottamiseen.
Eetu on myös opetettu ajolle ja orilta onnistuu melko hyvin valjakkoajokin, minkä se on varmasti perinyt isältään. Eetu on vauhdikas ja kuuliainen ajettava ja se nauttii kärryjen edessä viipottamisesta milteinpä enemmän kuin ratsastettavana olosta. Eetu on todella notkea ja nopea käännöksissään, joten se on myös ihanteellinen ajettava, ehdottomasti upea kisakaveri valjakkoajoon!
|
i: Pikku-Vinssi |
ii: Prinssinakki | iii: Erihyvä |
| iie: Popena | ||
| ie: Viirutar | iei: Veikon Vinssi | |
| iee: Kamina | ||
|
e: Susamuru Ch, KTK-II, YLA2 | ei: Ohikiitävän Surusaattue | eii: Ohikiitävä |
| eie: Kinon Juoksu | ||
| ee: Jukolan Jemina | eei: Jukolan Elmeri | |
| eee: Kisukosken Monalisa |
Eetun isä, Pikku-Vinssi, on Ilomantsissa asustava, erittäin huomion herättävä ja komea suomenpienhevosori. Vinssiksi kutsuttu ori on syntynyt 12.03.2007 tietenkin Suomessa, kasvattajan nimestä ei minulla valitettavasti ole tietoa. Säkäkorkeutta tältä orilta löytyy 148 cm, väriltään se on erikoinen, mutta näyttävä kimo. Vinssi on painotukseltaan valjakkopainotteinen ja on kilpaillut valjakkoajossa jopa vaikealla tasolla saakka. Tämän lisäksi ori on kuitenkin varsinainen monitaituri, sillä se on kisannut myös hyvin runsaasti ja menestyksekkäästi kouluratsastuskehissä, kuin myös rataesteratsastuksessa. Kouluratsastuksessa Vinssi pärjää helppo A-tasolla, esteratsastuksessa hyppää reippaasti 110 cm radat. Luonteeltaan Vinssi on hyvin eläväinen ja jopa hieman sählä. Se on todella energinen ja herkkä, mutta toisaalta kyllä hyvin kiltti ja nöyrä suomenhevosori. Jälkeläisiä Vinssillä on tähän mennessä neljä Eetun lisäksi, joista yksi on myös Eetun täyssisar. Kaiken menestyksen päälle voisi vielä mainita, että Vinssi on kantakirjattu II-palkinnolla, joten upeasta orista on ehdottomasti kyse.
Eetun emä, eli Susamuru on myös Ilomantsissa asuva, pienikokoinen suomenhevosneiti. Sussuksi kutsuttu tamma on syntynyt 19.09.2006, Ilomantsiin sen on tuonut sara. Väriltään Sussu on erityisen kaunis rautias ja päätä koristaa leveä läsi. Pieni, 149 cm korkea suomenhevostamma on todellakin kuvankaunis ja suloinen. Sussu on painottunut kouluratsastukseen, missä onkin koulutettu vaativa B-tasolle saakka - sen sijaan kisakalenteria koristavat lähinnä helpon tason sijoitukset, joita löytyykin sitten runsain mitoin. Kouluratsastuksen ohella tamma on kisannut myös esteratsastuksessa 70-90 cm luokissa runsaasti sijoittuen, sekä pari kertaa kenttäesteratsastuksessa. Myös näyttelyissä Sussu on kisannut jonkin verran, mistä todistaakin Champion-palkinto, sekä kantakirjaus II-palkinnolle! Näiden lisäksi Sussu on YLA2-palkittu, mikä on mielestäni jo melkoinen saavutus. Jälkeläisiä Sussulla on tähän mennessä neljä, Eetu mukaanlukien.
|
27.08.2010 KRJ helppo C - 5/50 29.08.2010 KRJ helppo B - 2/100 29.08.2010 KRJ helppo C - 3/50 05.09.2010 KRJ helppo B - 2/60 04.03.2011 KRJ helppo B - 1/40 06.03.2011 KRJ helppo B - 5/40 15.05.2011 KRJ helppo C - 1/50 20.05.2011 KRJ helppo C - 4/50 09.05.2011 KRJ helppo B - 1/100 20.08.2011 KRJ helppo B - 2/30 20.08.2011 KRJ helppo C - 3/45 16.09.2011 KRJ helppo B - 5/50 19.12.2010 VSHK (koulu) helppo B - 4/69 19.12.2010 VSHK (koulu) helppo B - 8/69 21.12.2010 VSHK (koulu) helppo B - 6/69 22.12.2010 VSHK (koulu) helppo C - 6/61 22.12.2010 VSHK (koulu) helppo B - 4/69 24.12.2010 VSHK (koulu) helppo B - 7/69 16.06.2011 VSHK (koulu) helppo B - 2/28 05.04.2011 VVJ noviisi yhdistetty - 2/30 06.04.2011 VVJ noviisi yhdistetty - 1/30 17.06.2011 VSHK (valjakko) noviisi yhdistetty - 1/11 |
16.09.2010 ERJ 70 cm - 3/100 17.09.2010 ERJ 70 cm - 7/100 20.09.2010 ERJ Cup 80 cm - 15/234 25.09.2010 ERJ 80 cm - 2/40 09.10.2010 ERJ 80 cm 5/60 10.10.2010 ERJ 80 cm - 3/40 24.12.2010 ERJ 70 cm - 6/40 25.12.2010 ERJ 70 cm - 5/40 13.01.2011 ERJ 80 cm - 6/40 25.03.2011 ERJ 70 cm - 2/40 28.04.2011 ERJ 70 cm - 3/50 30.04.2011 ERJ 70 cm - 4/50 19.08.2011 ERJ 80 cm - 2/30 13.09.2011 ERJ 80 cm - 7/50 15.09.2011 ERJ 80 cm - 3/50 07.09.2011 ERJ 40 cm - 3/39 13.09.2011 ERJ 80cm - 7/50 15.09.2011 ERJ 80cm - 3/50 23.08.2010 VSHK (este) 80 cm 2/20 27.08.2010 VSHK (este) 80 cm 2/17 03.09.2011 VSHK (este) 80 cm - 4/40 05.09.2011 VSHK (este) 80 cm - 4/40 |
© KK
sh-o. Riiviöiden Roopertti (24.12.2010) emä: Koston Elovena
sh-t. Koston Tarutar (03.04.2011) emä: Koston Tuutikki
sph-o. Kärmeniemen Trubaduuri (15.07.2011) emä: Lumoava Aave KISS
Everitan maastoestevalmennus 11.11.2011
Alku ei vaikuttanut kovin lupaavalta kun ori syöksähteli sinne tänne. Pikkuhiljaa Eetu alkoi pyynnöstäsi kuitenkin rauhoittua ja kulkemaan kauniisti. Verryttelyesteet ori hyppäsi ilmavaralla ja hieman vauhdikkaasti. Virtitin teille pari erikoisestettä. Ori kielsi muurinpalasen neljä kertaa, ennen kuin tiukasta komennostasi suostui menemään sen yli,jonka jälkeen hyppäsi muurin kuin se olisi ollut aivan normaali este. Myös pressuesteelle Eetu ehti kieltää moneen otteeseen, ja yhdellä kiellolla se kielsi niin tiukasti etujaloille, että lensit itse esteen toiselle puolelle. Myöhemmin kuitenkin myös pressueste ylitettiin ilmavaralla. radalla sait oriin erinomaisesti keskittymään tehtäväänsä ja suorititte keskivaikean radan ensimmäisellä kerralla puhtaasti. Vaikealla radalla tuli parin askelvirheen takia pari pudotusta, mutta muuten meni hyvin. Loppuverryttelyissä sait Eetun hyvin matalampaan muotoon ja ori ravasi rennosti.
Kittan estevalmennus 16.09.2011
Julin ja Eetun treeni alkoi hienosti. Reipas ja rempseä pikkuori eteni reippaasti matalille ristikkoesteille. Hieman liiankin reippaasti hetkittäin, mutta Juli piti kuitenkin huolen siitä, että vauhti pysyi ainakin jokseenkin siedettävänä. Nostin pikkuristikon pystyesteeksi, ja kokosin sen perään toisen pystyn. Juli ohjasi orinsa täsmälleen keskelle, ja vaikka ori olisikin mielellään mennyt paljon lujempaa, piti Juli vauhdin ja temmon sopusoinnussa. Muutaman toiston jälkeen käskin ratsukkoa tulemaan pienelle okserille, jonka alla oli muurilaatikko. Eetu katseli muurilaatikkoa ensin muka järkyttyneenä, mutta Juli vain nauroi orilleen ja laittoi sen laukkaamaan reippaasti okserin yli. Joidenkin toistojen jälkeen hypyytin ratsukolla vielä matalaa sarjaa. Eetu meinasi ensin hieman sotkeentua jalkoihinsa laukatessaan sarjalle liian isosti, mutta puolipidätteiden avulla ori saatiin korjaamaan virheensä. Kun kaikki tehtävät oli tehty, oli ratsukolla vielä edessään radan ratsastaminen. Kerroin Julille, kuinka rata menee, ja heti sen jälkeen tyttö ratsastikin oriaan radalle. Eetu temmelsi ensin hieman vauhdin kanssa, mutta Julin pitäessä pintansa sekin luovutti, ja tuli koko radan rauhallisessa laukassa. Hieno suoritus molemmilta, jatkakaa samaan malliin! Loppuverryttelyt ratsukko hoiti itsenäisesti, itse siivotessani esteitä pois.
helllun kouluvalmennus 03.09.2011
No tänään tulin sitten pitämään sinulle ja Eetulle valmennuksen. Ajattelin, että voisimme vain taivutellla Eetua hyvin. Saitte aloittaa tehtävän tekemällä voltteja joka puolelle kentää käynnissä. Tässä Eetu olisi saanut kulkea nopeamminkin. No kun voltteja oli tehty, siirryitte raviin. Ravissa sama juttu, mutta välillä isommilla ympyröillä. Kun voltit ja ympyrät sujuivat molemmilta niin hyvin, siirryttiin laukkaan. Laukassa teitte isolla pääty-ympyrällä taivuteluja, mutta myös siirtymisiä. Eetu oli todella ihastuttava tänään. Lopetimme valmennuksen siihen, että jäähdyttelit Eetun kunnolla.
Meown estevalmennus 01.09.2011
Astelitte maneesiin puoliksi tanssahdellen Eetun säpsyillessä maneesin kattoon ropisevaa sadetta. Eetu liikkui jo lämmittelyssä sulavasti ja innostui silminnähden kun aloin kasata ensimmäistä estettä. Ensimmäinen este oli yksinkertainen 70cm korkuinen pysty, jota oli tarkoitus lähestyä kulmasta kaartamalla, ottaa pari pitkää laukka-askelta ja leiskauttaa komeasti yli. Eetu kuunteli Julin apuja kauniisti kulmaan asti ja lähti sitten samantien rynnistämään kohti estettä. Ori hyppäsi reippaasta vauhdista huolimatta kauniisti ja tasapainoisesti esteen yli, vaikka Juli vähän jäikin hypystä jälkeen. Seuraavalla kierroksella Juli otti reippaasti orin kiinni heti kulmasta, ja käytännössä taisteli orin omaan tahtiinsa, auttoi hienosti ponnistuspaikan löytämisessä ja hienostihan hyppy sitten jo menikin. Hienon suorituksen jälkeen jatkoimme matalilla ristikoilla jumppaamista ja päätimme treenin onnistuneeseen suoritukseen.
matilden estevalmennus 24.04.2011
Eetu saapui maneesiin kovaan ääneen hirnuen. Kokosit ohjat ja tutustuit rataan. Ori yritti koko ajan karata alatasi ja sait olla pidättelemässä sitä. "Kädet alas ja pohkeet kiinni, taivuta!" huusin maneesin keskeltä. Ennen kun lähtisimme hyppäämään sirryit pääty ympyrälle ja taivutit ravissa niin kauan kun oli tarve jotta ori kuuntelisi kumpaakin pohjettasi. Lähestyit ensimmäistä esette ja ori
otti muutaman pikku askeleen ja steppaili hermostuneesti ennen estettä. Hyppy oli lyhyt ja matala liitoinen. "Pidä pohkeet lähellä!" Tulit uudestaan ja ori otti jo alkuun pidempiä askeleita esteillä. Paljon parempi. Okserille tullessasi ori alkoi stepata jo kaukaa ja sanoin että anna enemmän pohjetta ja pidä pohkeet koko hypyn ajan kiinni! Oli lähellä että ori ei olisi okseria tiputtanut, mutta
pohkeiden ansiosta ori piti itsensä kasassa. "Muista laskea!" Se auttaa sinua ennakoimaan estettä ja lähestymistä jotta ori ei pudottaisi ja olisi huolellisempi jalkojensa kanssa. Valmennus oli hyvä ja jatkaessasi samaan malliin, orin tarkkuus jalkojen suhteen paranee huomattavasti!
Estevalmennus 06.02.2011 Theatre of Glamour Nightsissa
Aloitimme verryttelemällä pienillä kavaleteilla ja taivutuksilla. Eetu vaikutti jo alusta lähtien todella vauhdikkaalta ja aloittikin tunnin lähtemällä reippaaseen laukkaan kun ratsastaja oli päässyt selkään. Sait kuitenkin oriin hienosti hallittua kun olit kasannut itsesi. Eetu hyppäsi verryttelykavaletit reilusti korkeammalta kuin sen olisi tarvinnut edes jalkojaan nostaa ja paineli vauhdikkaasti ravissa eteenpäin. Laukassa ori keskittyi hieman paremmin kavaletteihin. Taivutuksissa se taas taipui todella nätisti, suomenhevoselle epäominaisesti. Korean ulkomuodon lisäksi oriista löytyi hienoa estesilmää, kunhan pääsimme ratavaiheeseen. Radalla oli seitsemän 80cm estettä, joista neljä oli helpompia eritasoisilla lähestymisillä ja kolme hieman vaativampia tietyn askelvälin esteitä. Lyhyillä välillä teillä oli Eetun kanssa hieman vaikeuksia suurten askelten, ison hypyn ja vauhdin takia, mutta kauempaa tehdyt lähestymiset onnistuivat. Sait jopa hienosti hallittua kahden esteen pystysarjan jälkeen kiihtynyttä laukkaa ennen seuraavaa estettä, ja ori lyhensikin todella nätisti, vaikka ponnistus jäi hieman kaukaiseksi, sillä se olisi saanut aavistuksen mennä vauhdikkaammin. Hyppäsimme radan vaihtelevalla tasolla kolmeen kertaan, ja harjoittelimme paljon vaikeita kohtia, kuten laukanvaihtoa esteen päällä ja lyhyen välin hyppyjä. Eetu kuitenkin suoriutui hienosti valmennuksesta, vaikka olikin lopputunnista hieman väsyneen oloinen. Syynä saattoi olla se että pistin teidät hyppäämään 1 askeleen välin 2 estettä todella moneen kertaan, ja sainkin nähdä monenmoista versiota lyhyen välin esteiden ylittämisestä. Oksereilla Eetu oli elementissään kun se sai hypätä pidemmin ja vapaampaa laukkaa. Loppuverryttelyiksi ohjastin teidät vauhdikkaaseen ja rentoon raviin, jossa ratsastajan tuli hieman taivuttaa ratsuaan pitkillä suorilla molempiins uuntiin. Lopputunnista Eetu vaikutti väsyneeltä, mutta oli hyvin ratsastajan määrätietoisessa hallinnassa.
Kouluvalmennus 02.12.2010, valmentaja: bill
Kun teitte alkuverryttelyä, huomasin heti, että ratsastaja sai olla tarkkana koko ajan. Ori ei meinannut tulla kulmiin, joten lähdin korjaamaan asiaa sillä, että toin kulmien tuntumaan estetolpat, jotka oli pakko kiertää ulkokautta. Eetua selvästi ärsytti moinen temppu, mutta ratsastajalle se tuntui olevan avuksi. Kun olitte verrytelleet käynnissä ja ravissa, siirryitte kahdeksikolle, jotta orilla oli koko ajan jotain raksutettavaa pääkopassaan. Suuntaa vaihdettiin melko aktiivisesti samoin kuin askellajia ja tempoa. Alun kiukuttelun jälkeen oripojasta alkoikin kuoriutua suhteellisen järjellisen näköinen ratsu, vaikkakin jouduin melkein koko ajan pyytämään lisää taivutusta. Teimmekin niin, että siirryitte tekemään pääty-ympyröitä välillä päätyä vaihtaen. Oikeaan kierrokseen ori toimi paremmin kuin vasempaan. Välillä pyysin sinua tuomaan Eetun takaosaa hieman enemmän ulospäin niin, että se joutui tekemään väistöä ja sen jälkeen palaamaan kunnolla takaisin ympyrälle. Kun tämä sujui, pääsitte suoralle uralle, jolta tulitte ura pituussuuntaan leikkaa käynnissä, keskellä nostitte laukan ja jatkoitte sitä vuorotellen oikealle tai vasemmalle. Eetu alkoi ennakoida tehtävää, joten pyysin sinua nostamaan seuraavalla kerralla ravin laukan sijaan. Ori niskoitteli hieman, mutta totteli kuitenkin loppujen lopuksi. Ratsastajan istunta oli hyvä ja avut selkeitä ja päättäväisiä. Hyvää yhteistyötä!
Kouluvalmennus 20.09.2010, valmentaja: Pierre
Eetu pärskähteli innostuneenaa päästessään liikkeelle. Ori liikkui verkkaisesti alkukäynnit ja pääsimme pian aloittamaan työskentelyä ravissa. Oria taivuteltiin suuntaan jos toiseenkin ennen pohkeenväistön aloittamista. Eetu näytti olevan varsin tarkka avuista, mutta ratsastaja näytti osaavan homman. Pyysin ratsukkoa hidastelemaan käyntiin jotta voisimme aloitella päivän tehtävän. Tarkoitus oli tehdä toisella pitkällä sivulla saada ori menemään pokeenväistöä vähintään puolisivua kerrallaan. Eetu päätti ensimmäisellä kerralla käppäillä vain suoraan, mutta seuraavalla kerralla ratsastaja sai orin ottamaan pari askelta väistöä. Samaa jankattiin muutaman kerran molempiin suuntiin. Soin Eetulle välissä laukkatauon, jotta orilla ei menisi kiinnostus koko väistöön. Eetu näytti innostuvan laukkaamisesta eikä olisi halunnut hidastaa vauhtiaan. Ori teki vielä muutaman onnistuneen väistön ja sai sitten ottaa loppuravit ja -käynnit.
01.09.2010
Kävimme muutamissa näyttelyissä Eetun kanssa, mutta valitettavasti ori ei pärjännyt niissä juuri alkuunsakaan - paras mihin ylsimme, oli JS-maininta, ei siis mikään erityisen kehuttava. Nyt tänään kuitenkin koimme ilonpäivät, sillä sain Eetulle uudet, ehdottomasti paremmat kuvat! Ehkäpä näillä meidän pieni ja upea herramme saa vähän parempia mainintoja myös näyttelyiden saralta. Sen sijaan kouluratsastuksessa Eetu on pärjännyt oikein hyvin. Jo nyt plakkarista löytyy kolme sijoitusta kouluratsastuksesta, vaikka starttejakaan ei vielä mitenkään järjetöntä määrää olla käyty. Tämä kuulostaa ja näyttää oikein hyvältä, joten odotukset ovat todella korkealla herran kanssa.
10.08.2010
Eetu on kotiutunut meille Riiviöihin erittäin hienosti, en olisi edes uskonut, kuinka helposti tämä nuori ja pieni oripoika otetaan vastaan porukkaan. Eetu onkin nyt ilmoitettu jo ensimmäisiin näyttelyihinsäkin, varsaluokkaan. Pidetään peukkuja, että Eetu pärjäisi hyvin - tosin luokka tuntuu olevan melko kovatasoinen, saattaa siis olla, että muut menevät heittämällä ohitse. Toivossa on kuitenkin hyvä elää!
© Riiviöt , ellei toisin mainita
otsikon kuva © KK