etusivu         oriit         tammat         kasvatus         toiminta         muuta

Vitsin Vonkaaja

Vonku on virtuaalihevonen


© Ram.


Perustiedot

Vitsin Vonkaaja, eli Vonku
suomenpienhevosori, VH06-018-9826
144 cm, rautias
ko helppo B re 110 cm me 100 cm
estepainotus
omistaja: Juli, Riiviöt
kasvattaja: Valdo Vitsinen, evm
20.06.2009 (3v. 20.09.2009)
oma ikääntyminen


Luonnekuvaus

Vitsin Vonkaaja, eli meidän tuttujen kesken Vonku, on ehdottoman eloisa, mutta rehellinen suomenpienhevosori. Tämä herra on oikea sydäntenmurskaaja ulkonäkönsä puolesta, mutta eritoten silloin, kun sen luottamuksen voittaa itselleen. Orilta löytyy luonnetta, vaikka se onkin hellyyttävä ja ihmisystävällinen. Ulkomuoto voi kuitenkin hämätä myös monesti - Vonku vaatii kuitenkin paljon totuttelua, jotta sen luottamuksen saa kerättyä itselleen, aivan pienellä tämä ori ei nimittäin lämpene. Se vaatii aikaa ja pitkähermoisuutta, että sen kanssa tulee toimeen. Vonku ei osaa luottaa vielä ihmisiin, tiedä sitten mistä syystä. Se saattaa näyttää epävarmuutensa monella eri tavalla, mutta luottamuksen voitettua tätä mahtavampaa ystävää on vaikea löytää.

Ensimmäisenä Vonkun luottamattomuus tulee esille hoitamisen yhteydessä. Ori ei nimittäin ensinnäkään anna ottaa itseään kiinni tarhasta, ellei tunne ihmistä. Se lähtee yleensä todella nopeasti korvat luimussa karkuun, eikä helpolla luovuta. Sitä joutuukin yleensä metsästämään jonkin aikaa pois tarhasta, missä eivät edes herkut auta - kaura saattaa auttaa ehkä, jos hyvä tuuri käy. Niimpä monet menettävätkin hermonsa jo tässä vaiheessa ja tyrmäävät orin aivan turhaksi kepukaksi. Tämähän on sinänsä todella sääli, sillä se kuva orista on aivan väärä. Tuttujen ihmisten kesken ori kuitenkin tulee suorastaan tarhan portille kerjäämään poispääsyä, viimeistään sitten kun orille viheltää portilta se lähtee löntystelemään kohti. Muuten hoitaessa Morris Vonku näykkii ja luimistelee helposti uusille ihmisille. Se ei luota juuri kehenkään, joten huono käyttäytyminen ei ole ollenkaan epätavallista orille. Se saattaa olla todella hermoja vievää touhua, mutta pitkäjänteisyys kuitenkin palkitsee tässäkin tilanteessa! Nimittäin kun orin kanssa jaksaa touhuilla vaikka viikon, sen luottamus on helppo voittaa itselleen - minkä jälkeen ori on suorastaan taivaallinen. Se rakastaa ihmistä, ja kiintyykin aivan järjettömän kovasti yhteen ihmiseen. Se pitää yhteisistä hetkistä hoitajansa kanssa ja nauttii kaikesta saamastaan huomiosta. Monesti myös tykkää vain siitä, että saa painaa päänsä hoitajansa syliin ja höristä siinä hetkellisesti. Vonku osaa siis olla todella hellyyttävä ja suloinen, kunhan se oppii luottamaan ihmiseen.

Ratsastaessa ruutia löytyy! Virtaa on enemmän kuin uskoisi päällepäin. Selkään nouseminen ei kuitenkaan tuota vaikeuksia, sillä Vonku osaa kyllä seisoa paikallaan kauniisti ja odottaa sitä, että saa käskyn lähteä liikkeelle. Sen jälkeen se on kuitenkin kuin kävelevä aikapommi, ja jatkuvasti olisi mentävä aina vain kovempaa vauhtia. Vonku on kuitenkin todellinen luottoratsu numero 1., sillä ori ei pelkää tai säiky mitään, vaikka eloisa onkin. Se toimii niin kentällä, maneesissa kuin maastossakin ilman turhia säpsyilyitä, ja on sen lisäksi myös järjettömän kestävä hevonen - se ei pienestä lannistu, vaan kestää monen tunnin maastolenkitkin ilman ongelmia! Sitten kuitenkin takaisin ratsastettavuuteen.. Vonku nimittäin kiihdyttelee ja sen lisäksi nopeentaa vielä tempoaan entisestään, jos vain saa siihen mahdollisuuden. Ratsastajan tuleekin siis olla skarppina pidätteiden kanssa, sillä toisinaan ori kyllä ottaa mielellään vallan vauhdikkuutensa kanssa, ja sitten se onkin menoa. Vonkun vauhti ei kuitenkaan ole vaarallista, sillä jarrut ovat kuitenkin toiminnassa, vaikka vauhtia löytyykin.

Esteillä Vonku on erityisen vauhdikas, ja innostuu herkästi. Se puuskuttaa mielellään täyttä vauhtia rataa ympäri hypäten kaikki mahdolliset esteet mitkä eteen tulee. Pidätteet ovat kuitenkin hyvä juttu muistaa jälleen esteillä, sillä niillä homma sujuu. Vonkusta voi kyllä löytyä silti hieman ennätysmäärä energiaa ja vauhtia, mutta se ei ole tähän asti vaikuttanut hyppytekniikkaan tai siihen, miten ori pärjää. Se nimittäin hyppää kovaa ja korkealta ja suht' harvoin pudottaa esteitä, ainakaan vauhdin takia. Se nauttii rataesteistä todella paljon, ja lähes sitäkin enemmän maastoesteistä, missä Vonku onkin todella loistava ja taitava!



© Ram.


Sukutaulu


i: Vitsin Viiksivallu

ii: Syyskuun Supervitsi iii: Henkimaailman Pikkupiru
iie: Jouluyön Sissi
ie: Yksisiipinen Revontuli iei: Temppuilevan Surusilmä
iee: Särysielu
e: Rääväsuinen Nirppanokka ei: Pikku-Kolmonen eii: Kivimontun Vauhtiviiva
eie: Kilkuttaja VAU
ee: Rääväsuinen Näsäviisastelija eei: Kuutamoyön Jonni
eee: Uskoton Eloveera


Vonkun isä, Vitsin Viiksivallu on Valdo Vitsisen kasvattama suomenpienhevosori, jolta löytyy säkäkorkeutta 143 cm. Valluksi kutsuttu ori on väriltään tummanrautias ja on todella näyttävä pienhevonen. Vallu on vahvasti painottunut esteratsastukseen, koulukiemurat eivät ole oikein herralta sujuneet kovin kehuttavasti. Vallu asustelee Keski-Suomessa, mutta sen kummempaa tietoa nykyisestä paikasta ei ole. Vallulla on jälkeläisiä Suomessa jo runsaat 11, mutta jalostusorin elämää viettävä herra tulee varmasti saamaan vielä enemmänkin jälkikasvua.

Syyskuun Supervitsi, eli Vitsi, oli liinakko suomenhevosori. Korkeutta Vitsiltä löytyi 150 cm, mutta rakenteeltaan ori oli aika jykevä ja lihaksikas, vähän työhevosen oloinen. Raskaasta rakenteestaan huolimatta Vitsi pärjäsi yllättävän hyvin estekilpailuissa, joskaan ei hirveän korkealla tasolla. Vitsi ei juurikaan pärjännyt näyttelyissä, mutta luonteeltaan ori oli täysi kymppi. Jälkeläisiä tältä herralta ei ole jäänyt muita kun Vitsin Viiksivallu, joten varsin harvinaisesta suvusta on kyse. Vitsi kuoli vakavaan kaviokuumeeseen 12-vuotiaana.

Henkimaailman Pikkupiru, eli Pete, oli suomenhevonen, jolta löytyi korkeutta 151 cm. Väriltään Pete oli rautias, mutta päätä koristi kaunis, leveä läsi sekä herasilmä. Pete oli aikanaan yllättävänkin suuren suosion kerännyt, estepainotteisen suomenhevosori, joka sulatti jokaisen ihmisen sydämen. Pete pärjäsi myös näyttelyissä todella hyvin ja monet palkinnot ori onkin sieltä mukanaan kantanut. Tästä syystä Pete elelikin aika pitkälti jalostusorin elämää, jälkeläisiä orilta löytyykin varmasti lähemmäs 30. Valitettavasti Pete menehtyi vanhuuden tuomiin ongelmiin 22-vuotiaana.

Jouluyön Sissi oli Sissiksi kutsuttu pieni suomenpienhevostamma, korkeudeltaan 140 cm. Sissi oli yleispainotteinen tamma, pärjäsi todella loistavasti niin esteillä kuin kouluratsastuksessakin. Muutaman kerran Sissi nähtiin myös kenttäkisoissa, mutta siellä tamma ei ilmeisesti aivan yhtä hyvin pärjännyt. Sissi kävi myös muutamia kertoja näyttelyissä kokeilemassa onneaan, mutta mitenkään hyvärakenteinen tamma ei ollut, joten palkintojakaan ei juuri saatu. Sissi sai elämänsä aikana 3 jälkeläistä, joista kaksi ovat oreja ja yksi tamma. Sissi menehtyi 24-vuotiaana.

Vonkun isänemä Yksisiipinen Revontuli eli Reija, oli hyvin menestynyt näyttelypienhevonen. Reijalta löytyi säkäkorkeutta 145 cm, väriltään tamma oli liinakko. Reija oli painotukseltaan koulupainotteinen, mutta kisasi myös silloin tällöin esteratsastuksessa, joskin harvemmin. Reija pyöri siis enemmänkin näyttelyissä ympäri Suomea ja olikin jo saanut muotovalio-palkinnon. Jälkeläisiä Reijalta on tiedossa neljä, joista vain kaksi on menestynyt erityisen hyvin.

Temppuilevan Surusilmä eli Rami, oli yleispainotteinen suomenpienhevonen. Rami kisasi todella aktiivisesti sekä koulussa, että esteillä, mutta toisinaan ori nähtiin jopa valjakkokisoissa ja taisi herra myös muutaman kerran vilahtaa työhevoskilpailuissakin. Rami oli todella hyvä rakenteeltaan, mutta jostain syystä sen omistaja ei vienyt oria sen kummemmin näyttelyihin, vaikka arvonimet olisivatkin olleet tämän orin kanssa hyvin lähellä! Rami menehtyi tietämättömästä syystä 16-vuotiaana.

Särysielu, eli Siiri, oli estepainotteinen suomenhevostamma. Siiri ei kilpaillut juuri missään muissa lajeissa kuin esteillä, missä tamma pärjäsikin todella hyvin sijoituksin. Näyttelyissä Siiri kävi muutaman kerran, mutta niistä se ei tuonut mitään sen ihmeellisempiä arvonimiä mukanaan. Siirin loppuelämästä ei ole hirveän paljon tietoja, sillä tamma myytiin ratsastuskoululle kokeneempien ratsuksi, missä ilmeisesti asui lopun elämäänsä, kunnes menehtyi vanhuuteen.



© Ram.



Kisakalenteri

Vain sijoitukset, muuta kisamenestystä voit seurata VRL:stä.

14.05.2010 VSHK (este) 110 cm 2/6
17.05.2010 VSHK (este) 100 cm 3/18
17.05.2010 VSHK (este) 110 cm 1/10
17.05.2010 VSHK (este) 110 cm 1/10
18.05.2010 VSHK (este) 80 cm 2/18
18.05.2010 VSHK (este) 90 cm 4/19
18.05.2010 VSHK (este) 100 cm 2/18
18.05.2010 VSHK (este) 90 cm 2/20
18.05.2010 VSHK (este) 100 cm 2/22
18.05.2010 VSHK (este) 100 cm 2/19
12.06.2010 VSHK (este) 100 cm 3/12
12.06.2010 VSHK (este) 110 cm 2/7
12.06.2010 VSHK (este) 110 cm 1/11
13.06.2010 VSHK (este) 110 cm 2/11
16.06.2010 VSHK (este) 90 cm 1/25
17.06.2010 VSHK (este) 110 cm 3/14
19.07.2010 VSHK (este) 100 cm 1/59
19.07.2010 VSHK (este) 110 cm 5/46
21.08.2010 VSHK (este) 80 cm 2/20
21.08.2010 VSHK (este) 100 cm 1/20

03.10.2010 ERJ 115 cm - 4/42
09.10.2010 ERJ 110 cm 5/60
11.01.2011 ERJ 110 cm - 1/40
28.03.2011 ERJ 110 cm - 6/40
17.08.2011 ERJ 110 cm - 5/30
20.08.2011 ERJ 110 cm - 3/30
07.09.2011 ERJ 50 cm - 6/46
16.09.2011 ERJ 110 cm - 5/50

22.05.2010 MEJ 100 cm 2/28
30.05.2011 MEJ 100 cm - 3/30

Näyttelymenestys

17.10.2011 NJ - sph-oriit, LKV2, irtoSERT, JS


Jälkeläiset

sh-o. Koston Vouhottaja (09.04.2010) emä: Sekundaarinen
sh-t. Riiviöiden Karoliina (12.01.2011) emä: Kapteeni Karo


Päiväkirja ja valmennukset

Ezzun estevalmennus 06.09.2011
Alkukäynneissä Vonku oli hiukan tahmea. Ravatessakin jouduit aina välillä patistamaan sitä eteenpäin. Esteet nähtyään Vonku suorastaan räjähti vauhtiin! Lämmittelyinä toimineet pikkuesteet (50-60 cm) se ylitti hyvin varmasti, eikä kieltäynyt kertaakaan. Kun siirryimme tunnin loppupuolella isompiin 100 cm:n rataesteisiin, Vonku kuumeni ja vauhtia alkoi löytyä jo hieman liikaa. Silloin hypyt ajoittuivat hieman liian myöhään ja puomit tipahtelivat vähän väliä. Kieltäytymisiä ei kuitenkaan tullut. Huomasin Vonkun pitävän esteistä. Muistathan pidätellä Vonkua tarpeeksi esteillä, jottei sen vauhti pääse yltymään liikaa? Kokonaisuudessaan valmennuksenne sujui vauhdikkaissa tunnelmissa. Vauhtia tältä ratsukolta ei ainakaan puutu! Vonku on todella osaava esteratsu.

Estevalmennus Toivottomassa 25.10.2010
Vonku seisoi kuin tukki paikallaan kun punttasin ratsastajan selkään. Ori huokaili syvään kun satulavyötä kiristettiin ja jalustimet säädettiin sopiviksi. Kun Vonku sai pohkeista pyynnön käyntiin, oli käynti reipasta ja eteenpäinpyrkivää. Verryttelyssä sait pidätellä oria reilusti, välillä näytti että homma ei ollut hanskassa, mutta osasit oikeassa kohdassa vetäistä ässän hihasta ja sait Vonkun kuriin ihme keinoillasi. 50cm korkuisella verryttelyesteellä ratsu toimi ihan hyvin, vauhti oli kuitenkin päätä huimaavaa ja käskin ottamaan oria paljon enemmän kuulolle ja vähentämään vauhtia ainakin puolella.

Ensimmäisen radan maksimikorkeus oli noin 70cm. Tällä matalammalla radalla oli vähän tutustuttaa sinua rataan sekä kuunnella minkälaisella päällä Vonku oli tänään. Ensimmäiselle esteelle tulitte rauhallisemmin mitä verryttelyssä oli menty. Vonkun hyppytyyli on nätti, se ei horjauttanut ratsastajaa ollenkaan ja alastulo oli pehmeä. Radan olitte melkein suorittaneet loppuun asti, edessä oli enää kolme estettä kunnes esteellä Vonku säikähti omaa puomin kolausta ja lähti esteen jälkeen hirvittävään pukkilaukkaan. Ratsastaja lensi maahan ja ori sen kun jatkoi laukkaamista ympäri kenttää. Onneksi kummallekaan ei sattunut mitään, ratsastaja nousi ylös nauraen orin tempaukselle ja Vonkukin pääsi riehumaan yksin liiat energiansa pois. Olitte nopeasti mukana taas pelissä ja nostin maksimikorkeuden 100cm. Juli ennakoi Vonkun tempauksiin nyt paremmin, ratsastaja pysyi mukanakin nyt paremmin. Saitte hyviä ratoja aikaan, huomautettavaa oli todella vähän.

Loppukommentteina teille annettiin tämä: Yhteistyönne pelaa kun löydätte yhteisen sävelen. Orin tempauksesta huolimatta jatkoit sinnikkäästi yrittämistä, mikä palkittiin upeilla ratasuorituksilla. Hyvää ratsastustekniikkaa ja taidokasta ratsukkoa oli mukava valmentaa. Hyvä suoritus!

17.08.2010
Olemme osallistuneet nyt ainakin pariin näyttelyyn Vonkun kanssa, parasta tietenkin toivoen. 31.08. matkustamme yhteistyötallillemme Koston Suomenhevosiin suomenpienhevosorien luokkaan katsomaan, mikä Vonku on miehiään. Odotukset eivät toistaiseksi ole hirveän korkealla, sillä en oikein tiedä vielä mitä odottaa - Vonkun kanssa emme nimittäin ole juurikaan käyneet missään näyttelyissä aikaisemmin, korkeintaan harjoituksen vuoksi. Parasta mahdollista tulosta tietenkin toivomme, mutta senhän näemme melko pian sitten miten käy!

Estevalmennus 20.06.2010, valmentaja Meow
Vonkun astellessa reippaasti kentälle kokoilin juuri ensimmäistä estettä, pienenpientä ristiestettä. Tarkoituksena oli selvittää mihin Vonku kiinnittää huomionsa, vaikka kuinka rakastaisi esteitä. Juli sai ahkerasti käyttää pidätteitä jo lämmitellessään oria, Vonku nimittäin seurasi estettä katseellaan koko ajan eikä meinannut kiinnittää ollenkaan huomiota Julin antamiin apuihin. Tiukka näpäytys raipalla vähän väliä auttoi kummasti, ja lopulta ori taipui kauniisti pienellekin voltille. Tämän jälkeen annoin parivaljakolle luvan lähestyä estettä. Vonkun lähestyessä estettä askeleet venyivät komeasti ja ori olisi voinut vaikka vain laukata esteen yli, sen verran matala se oli. Seuraavalla kierroksella korotin estettä hieman, jolloin Juli sai ajettua pidätteet läpi, eikä Vonkukaan kaahannut niin mielettömän kovaa, vaan antoi ratsastajan auttaa ponnistuspaikan etsimisessä. Este ylittyi hieman reunasta orin ottaessa sivuaskelia, mutta meni muuten hyvin. Olin kasannut keskelle myös 80cm korkean pystyn, jota ennen oli tarkoitus tehdä laukkavoltti oikealle ja vaihtaa esteen päällä laukkaa toiseen suuntaan. Voltti venyi parivaljakolla soikioksi eikä laukkakaan vaihtunut, vaan esteen jälkeinen voltti meni vastalaukkaa. Uusintayrityksellä ensimmäinen voltti meni kauniisti Julin komentaessa oria tomerasti, mutta laukka ei edelleenkään vaihtunut. Kolmannella kerralla Juli antoi jo niin voimakkaat pohkeet että melkein tunsin ne itsekin omissa kyljissäni, jolloin Vonkukin ymmärsi mitä piti tehdä. Pyysin Julia tekemään voltteja toisessa päässä sillä aikaa kun kokosin ensimmäisen esteen perään toisen pystyn, tällä kertaa 90-senttisen. Pyysin Julia mahduttamaan esteiden välille joko kaksi pitkää tai kolme lyhyttä laukka-askelta, ja jälkimmäisen esteen päällä vaihtamaan taas laukan suuntaa. Sarja ylittyi varsin vauhdikkaasti kahdella pitkällä askeleella välissä, minkä jälkeen ratsukko otti sarjan uusiksi, tällä kerralla kolmella lyhyellä askeleella. Tällä kertaa Juli joutui komentamaan oria niin kovasti että jälkimmäisestä esteestä putosi puomi. Lopuksi korotimme ensimmäistä estettä metriseksi, ja annoimme orin itse päättää ponnistuspaikkansa ja askeleensa, ja kyllähän se sarja komeasti menikin! Kehottaisin Julia antamaan orille vapauden päättää ponnistuspaikkansa, mutta kiinnittämään huomiota pidätteisiin. Esteiden välillä ei selvästikään kannata antaa orin kaahottaa, mutta sarjat menevät kuitenkin selkeästi paremmin vähemmillä askelilla.

Estevalmennus 10.12.2009, valmentaja Pullla
Vitsin Vonkaaja asteli reippasti maneesiin. Herrassa näytti virtaa olevan, sen huomasi nopeasti! Vonku oli astellut muutaman kierroksen käyntiä, jolloin ratsukko aloitti ravinnostot. Hienosti onnistui. Kokosin uralle 80 cm esteen, jota ei kuitenkaan hypätty ihan vielä. Ensin laukkailtiin muuan kierros uralla ja toisella sivulla oli puomit, jotta hevonen saisi venyttää askeltaan kunnolla ennen estettä. Pianpa sitten siirryttiinkin esteeseen. Ensimmäisellä hypyllä Vonku valitettavasti pudotti, mutta syy oli selvä, nimittäin ori hyppäsi aivan liian aikaisin koska askeleet olivat sekaisin. Heti seuraavalla kuitenkin hyppysuoritus parani suuresti. Pian este nostettiin yhdeksäänkymmeneen senttiin. Vonku sai jonkinmoista rohkaisua pudotuksesta, sillä herra hyppäsi kovalla tarmolla ja innokkuudella nämä esteet! Nostin estettä vielä metriin asti. Vonkulle näytti olevan "yks hailee" minkäkorkuinen este on. Loppua kohden Vonku tarvitsi hieman rauhoittelua, sillä herra meinasi jo vähän liian paljon innostua. Kuitenkin kokonaisuudessaan oikein mukavanoloinen ori!

25.11.2009
Hieno suomenpienhevosori, Vitsin Vonkaaja eli Vonku muutti meille Riiviöihin tänään kasvattajaltaan. Noin kolmevuotias ori on todella reipas, mutta hieman haasteellinen. Se ei oikein tule vielä toimeen uusien ihmisten kanssa, mutta pikkuhiljaa siitä hyvää tulee. Vonku tuotti heti hieman ongelmia tallipihaan päästessään ja ori meinasikin päästä heti karkuun, mutta onneksi saimme sen ilman vahinkoja talliin rauhassa ja herra sai ruokansa, sekä tutustua uusiin hevosiin karsinoiden välityksellä. Ruoka ei selvästikään maistunut vielä tänään, mutta katsotaan josko huomenna olisivat menneet.

© Riiviöt , ellei toisin mainita
otsikon kuva © KK